Kuukausi: elokuu 2020

Velkajärjestelyn maksuvelvollisuus verrattuna ulosottoon

Velkoja voi hakea saatavansa pakkotäytäntöönpanoa ulosottoviranomaiselta yleensä vain, jos hänellä on lainsäädännössä määrätty ulosottoperuste (ulosottokaari 3 luku 1 §). Yksityisoikeudellisissa velkomuksissa on täytäntöönpanon perusteena tavallisesti tuomio, maksamismääräys taikka lainhakupäätös. Verot ja julkiset maksut saadaan periä ulosottoviranomaisen avulla ilman tuomiota tai päätöstä sen asiakirjan nojalla, joka osoittaa ne oikeaksi. Tämän ohella voidaan erinäiset muut velvoitteet, kuten useat vakuutusmaksut sekä sosiaalilautakunnan vahvistama elatusapusopimus, panna täytäntöön ulosoton avulla ilman eri tuomiota tai päätöstä.

Ulosotto on erillistäytäntöönpanoa. Kukin velkoja hakee erikseen saatavansa pakkotäytäntöönpanoa ulosottomieheltä. Tämä toteuttaa kunkin saatavan periaatteessa riippumatta velallisen muista velkojista. Usein samalla velallisella on tosin ulosotossa samaan aikaan monia velkoja. Kutakin saatavaa varten ulosmitataan niin paljon varoja kuin tarvitaan saatavan ja täytäntöönpanokulujen maksamiseen. Saatavat maksetaan ulosmitatuista varoista laissa säädetyn etuoikeusjärjestyksen mukaisesti.

Saatavien ulosotto on viranomaisen toimittamaa maksuvelvollisuuden täytäntöönpanemista pakolla silloin, kun velallinen ei ole muutoin täyttänyt velvoitettaan. Ulosotto käynnistyy velkojan aloitteesta ja siinä tähdätään ensi sijassa velkojan vaatimuksen toteuttamiseen. Vaikka ulosoton päätavoite on toteuttaa velkojan saamisvaatimus viranomaisen avulla, myös velallisen asemaa ja toimintamahdollisuuksia suojataan tiettyyn määrään asti. Ulosottomenettelyssä ei kuitenkaan voida puuttua täytäntöönpanoperusteen, esimerkiksi velkomistuomion, osoittamaan saatavan määrään.

Ulosotto aloitetaan tavallisesti velalliselle lähetetyllä kehoituksella maksaa saatava vapaaehtoisesti. Sitä varten annetaan lyhyt määräaika. Tavallisimmin ulosmittaus kohdistuu palkkaan tai eläkkeeseen, jos eläke on sellainen, johon ulosoton saa kohdistaa. Lain mukaan irtain omaisuus ulosmitataan ennen kiinteää omaisuutta. Irtaimesta omaisuudesta ulosmitataan viimeksi se, mitä velallinen tarvitsee elinkeinoaan varten tai muuten kipeimmin. Velallisella on myös oikeus osoittaa eräin edellytyksin tietty omaisuus ulosmitattavaksi. Velallisen ja hänen perheensä toimeentulon turvaamiseksi on siitä velallisen palkasta, joka verojen ennakonpidätyksen jälkeen kuuluisi maksaa velalliselle, jätettävä ulosmittaamatta kaksi kolmasosaa. Jos ulosmittauksen perusteena on elatusapu- tai vastaava velka, palkasta voidaan kuitenkin ulosmitata yhtä kolmannesta suurempikin osa.

Kaikissa tapauksissa velallisen on kuitenkin saatava palkasta käyttöönsä vähintään niin sanotun suojaosuuden mukainen rahamäärä. Sen suuruus riippuu velallisen elatusvelvollisuuden laajuudesta. Suojaosuus on sidottu elinkustannusindeksiin, jonka muutosten mukaan sitä tarkistetaan vuosittain.

Velallisen ja hänen perheensä toimeentuloa pyritään turvaamaan myös erottamisetua koskevilla säännöksillä. Ulosmittauksesta on erotettava tietyt velalliselle, tämän perheelle ja toimeentulolle tärkeät varallisuusesineet. Näihin kuuluvat muun muassa velalliselle ja tämän perheelle tarpeelliset vaatteet, välttämättömät huonekalut ja taloustarvikkeet, tarpeelliset työvälineet, oppi- ja ammattikirjat sekä yhden kuukauden elatukseen tarvittava rahamäärä, jos se katsotaan velallisen toimeentulolle välttämättömäksi.

Ulosottokäytännössä syntyy toisinaan tiettyä joustoa velallisen eduksi sen johdosta, että velkojan ja velallisen myötävaikutuksella laaditaan sopimus maksuaikataulusta ja sen mukana täytäntööpanon lykkääntymisestä. Maksuaikataulusta saatetaan sopia sen jälkeen, kun velallisen omaisuutta on ulosmitattu eikä velkoja vaadi omaisuuden myymistä niin kauan kuin velallinen noudattaa maksusopimusta.

Velkajärjestelyssä velalliselle lasketaan erillinen maksuvara, jossa otetaan huomioon hänen tulonsa sekä menonsa. Lopputulos on se mitä hän maksaa velkojille per kuukausi. Tämä voi olla myös negatiivinen, jolloin velkoja ei makseta ollenkaan (niin sanottu nollamaksuvara tai nollamaksuohjelma). Ulosotto ottaa huomioon suojaosuuden ja muut seikat kaavamaisesti, mutta velkajärjestelylaissa otetaan etenkin menot yksityiskohtaisemmin huomioon. Tällöin saattaa käydä niin, että velkajärjestelyssä ”kuukausierä” on suurempi kuin ulosoton kautta maksettaessa. Tämä aiheuttaa osalle sen, että he eivät halua hakeutua velkajärjestelyyn, koska ulosotossa pääsee halvemmalla. Näin se toki on, mutta velkajärjestelyssä on se hyvä puoli, että velallinen pääsee veloistaan kokonaan eroon ja jopa kolmessa vuodessa. Sen sijaan ulosotto jatkuu kauan, kunnes velat aikanaan vanhentuvat. 

Takaajan vastuu velkäjärjestelyssä

Allekirjoittaessaan takaussitoumuksen takaaja lupautuu vastuuseen toisen henkilön eli päävelallisen velan maksamisesta. Jos samassa velassa on kaksi tai useampia takaajia, he vastaavat velasta yhteisvastuullisesti. Lähtökohtana on, että kukin heistä vastaa koko velan suorittamisesta velkojalle, ellei muunlaisesta vastuunjaosta ole sovittu. Velkoja voi siis periä takausvelkaa keneltä tahansa takaajalta, joko vain yhdeltä tai heiltä kaikilta.

Milloin velkoja voi kääntyä takaajan puoleen?

Takauksia on kolmenlaisia. Takauslajista riippuen velkoja voi periä velkaa takaajalta eri tavoin:

1. Omavelkainen takaus on ankarin takauksen muoto, sillä takaaja vastaa velasta samoin kuin päävelallinen (eli kuten omasta velastaan). Velkoja voi periä velan takaajalta heti sen eräännyttyä.

2. Toissijaisessa takauksessa takaaja vastaa velasta vain, jollei suoritusta saada ensin päävelalliselta. Velan erääntymisen jälkeen velkaa täytyy periä ensin ainoastaan päävelalliselta. Takaajan puoleen voidaan kääntyä vasta sitten, kun päävelallinen on ensin todettu maksukyvyttömäksi esimerkiksi ulosotossa

3. Täytetakauksessa velan vakuutena on ensisijaisesti pantti. Takaajalta velkaa voidaan periä vasta sen jälkeen, kun velkoja on realisoinut pantin eikä pantti ole kattanut koko jäljellä olevaa velkaa. Esimerkiksi asuntolainoissa takaus on aina täytetakaus, jolloin asunto on ensin myytävä, ja siitä saadut rahat käytettävä lainan maksuun.

Takaajalla on takautumis- eli regressioikeus. Mitä se tarkoittaa?

Regressioikeus merkitsee sitä, että takaajalla on oikeus periä päävelalliselta se, mitä hän on takaajana joutunut tämän puolesta maksamaan velkojalle. Velassa voi olla useita takaajia. Takaajien keskinäinen vastuu on ns. pääluvun mukainen, jolloin takausvastuu jakautuu tasan kaikkien takaajien kesken. Jos yksi takaajista on kuitenkin maksanut enemmän kuin oman osuutensa, hänelle syntyy jälleen regressoikeus eli hän voi periä muilta takaajilta oman osuutensa ylimenevää summaa.

Takausvastuu päättyy kun päävelkakin päättyy

Takausvastuusta voi toisinaan vapautua sillä, että päävelka vanhentuu tai velkoja vapauttaa päävelallisen velasta. Poikkeuksena on kuitenkin tilanne, jossa päävelallinen on saanut yksityishenkilön velkajärjestelyn. Silloin takaajalle jää vastuu kaikesta siitä loppuvelasta, jota päävelallinen ei pystynyt maksuohjelmassaan maksamaan. Velkajärjestelyn johdosta myös takaajan takautumis- eli regressioikeus päävelallista kohtaan supistuu.

Yrityssaneerauksen aloittaminen velkajärjestelyn aikana

Jos velallinen on yksityinen elinkeinon- tai ammatinharjoittaja ia maksuohjelman aikana tehdään päätös velallista koskevan yrityssaneerausmenettelyn alkamisesta, maksuohjelma raukeaa.

Velat otetaan tämän jälkeen saneerausmenettelyssä sen suuruisina kuin ne olisivat olleet ilman velkajärjestelyä (maksuohjelman mukaisten suoritusten vähentämisen jälkeen).

Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä, että maksuohjelma ei saneerausmenettelystä huolimatta raukea, jos tähän on erityinen syy sen vuoksi, että pääosa maksuohjelman sisältyvistä veloista on ohjelman mukaisesti suoritettu. Tällainen tilanne voi olla, kun suurin osa velkojista on jo saanut ohjelman mukaiset suoritukset ja ohjelman mukainen kertymä on ollut suuri. Päätöksen raukeamisesta tekee tuomioistuin, jossa yrityksen saneeraus on vireillä.

Muiden elinkeinonharjoittajien (vastuunalaiset yhtiömiehet) osalta VJL:iin ei sisälly vastaavanlaista säännöstä, sillä heidän yksityistalouteensa liittyvät velkansa eivät kuulu yrityksen saneerausvelkoihin.

Hovioikeuden päätös koskien esteperustetta

Velkajärjestelyn myöntäminen yleisestä esteestä huolimatta 

Velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

Lain esitöiden mukaan velkajärjestelylain 10 a §:n soveltaminen perustuu aina kokonaisharkintaan. Kaikkien säännöksessä mainittujen seikkojen ei tarvitse puoltaa velkajärjestelyn myöntämistä. Joissain tilanteissa voi riittää, että yksi seikka puoltaa vahvasti velkajärjestelyn myöntämistä, kun taas toisissa saattaa usean puoltavan seikan lisäksi jokin merkittävä seikka olla voimakkaasti sitä vastaan ja estää velkajärjestelyn. Kysymys on aina tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta, jossa tuomioistuin punnitsee kunkin säännöksessä tarkoitetun osatekijän ja kokonaisarvion perusteella ratkaisee, onko velkajärjestelyn myöntämiselle painavia syitä (HE 83/2014 vp s. 56). Aikaisemmin voimassa olleen velkajärjestelylain 10 a §:n muuttamisella on tavoiteltu sitä, ettei velkajärjestelyn myöntäminen painavien syiden nojalla edellyttäisi, että velat olisivat huomattavan vanhoja. Jos velallinen olisi esimerkiksi pyrkinyt hyvittämään esteen vaikutusta tekemällä voitavansa velkojensa maksamiseksi, voitaisiin velkajärjestely myöntää, vaikka velat eivät olisi erityisen vanhoja (HE 83/2014 vp s. 55).

Painavien syiden arvioinnissa merkitystä voitaisiin antaa myös velkajärjestelyn esteen laadulle. Mitä pidemmän ajan velallinen on osoittanut vastuullisuuttaan taloudellisten asioidensa hoitamisessa, sitä painavampia syitä on velkajärjestelyn myöntämisen puolesta (HE 98/2002 vp s. 33-34).

Korkein oikeus on todennut ennakkopäätöksessään KKO 2011:76 (kohta 5), että painavien syiden arvioinnin kannalta keskeistä on se, millä tavoin velallinen on mahdollisuuksiensa puitteissa osoittanut ottavansa vastuun velkojensa hoitamisesta.
Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden päätöksen perustelut siitä, että velkajärjestelyn myöntämistä puoltaa sen merkitys velalliselle, ja että velkajärjestelyn myöntämisellä ei ole velkojien kannalta erityistä merkitystä varsinkin, kun otetaan huomioon velkajärjestelyssä velkojille tulevien suoritusten määrä. Hovioikeus katsoo, että velkaantumisesta kulunutta aikaa ei voida kokonaisuutena pitää velkajärjestelyn myöntämistä puoltavana seikkana, vaikka velkaantuminen on osaltaan tapahtunut jo vuonna 2015 ja vuonna 2017 otetuilla lainoilla on maksettu aikaisempia velkoja. Velkaantumisesta kulunut aika ei kuitenkaan puhu erityisesti velkajärjestelyn myöntämistä vastaan.

Hakija on kouluttautunut ammattiin, saanut vakituisen työpaikan ja hankkinut itselleen myös lisätyön. Hakija on lyhentänyt velkojaan merkittävällä tavalla sekä ulosotossa että vapaaehtoisesti. Hovioikeus toteaa, että Hakija on poikkeuksellisella tavalla osoittanut halua ja kykyä suoriutua veloistaan. Hakijan toimet velkojen maksamiseksi ovat jatkuneet niin pitkään, että kysymys ei ole vain väliaikaisesta vaiheesta. Toimien ajallista kestoa ei siten voida tässä tapauksessa pitää niiden merkittävyyttä vähentävänä seikkana. Hovioikeus arvioi, että velallisen toimet kokonaisuutena puoltavat erittäin vahvasti, eivätkä vain osittain, velkajärjestelyn myöntämistä asiassa.

Velkaantumiseen on osaltaan vaikuttanut lainojen helppo saatavuus. Uhkapelaamisen aiheuttamaa velkaantumista ja vanhojen lainojen maksamista uusilla lainoilla ei voida pitää hyväksyttävänä toimintana. Asiassa ei kuitenkaan ole viitteitä tarkoituksellisesta yli varojen elämisestä ja Hakija on kyennyt lopettamaan rahapelien pelaamisen. Hovioikeus katsoo, että esteperusteesta huolimatta velkaantuminen ei osoita erityisen suurta moitittavuutta.
Edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvostellen hovioikeus päätyy siihen, että asiassa on velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä myöntää velkajärjestely esteestä huolimatta. Maksuohjelman vahvistaminen käy soveliaimmin käräjäoikeudessa.

Hovioikeuden päätöslauselma:

Käräjäoikeuden päätös kumotaan. Hovioikeus määrää Hakijan velkajärjestelyn aloitettavaksi.

Asia palautetaan Satakunnan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen. Velkajärjestelyn oikeusvaikutukset alkavat tämän päätöksen antamispäivänä kello 8.00.”

Ottamatta kantaa asian käsittelyyn käräjäoikeudessa näyttää siltä, että velkajärjestelyhakemuksen yhteydessä ei ole riittävällä tavalla argumentoitu painavien vastasyiden olemassaolosta ja siten asia on jouduttu viemään hovioikeuteen. Käräjäoikeuksissa on erittäin suuria laatueroja sen suhteen, mikä on yksittäisen käräjätuomarin tietotaso sekä kiinnostus velkajärjestelyasioissa. Tämän takia on kriittisen tärkeää, että velallisen avustaja, oli se yksityinen tai talous- ja velkaneuvoja, purkaa hakemuksen perusteet riittävästi osiin sekä vetoaa oikeisiin ennakkopäätöksiin, jotta käräjäoikeudella on mahdollisuus tehdä päätös hyvin argumentoitujen väitteiden perusteella.

Omistusasunnon säilyttäminen velkajärjestelyssä sekä lisäsuoritusvelvollisuus

Jos velallinen on säilyttänyt velkajärjestelyssä omistusasuntonsa, on lisäsuoritusten kohdentaminen velkojille monimutkaisempi kysymys. Nykyisin kertaluonteiset varojen lisäykset koituvat ensi vaiheessa tavallisten velkojen hyväksi, mikä seuraa siitä, että vakuusvelkojien osalta ohjelma perustuu pelkästään velallisen tuloihin. Kun tavallisten velkojen maksuohjelma päättyy, kertaluonteisetkin suoritukset tulevat vakuusvelkojan hyväksi. Velallisen tulojen kasvuun perustuvat lisäsuoritukset voivat hyödyttää vakuusvelkojaa aikaisemminkin. Jos velallisella on vain vakuusvelkaa, lisäsuoritukset voivat johtaa maksuaikataulun lyhenemiseen tai vakuusvelan ehtojen uudelleen järjestelemiseen. Enimmillään muutokset voivat johtaa alkuperäisten maksuehtojen palautumiseen, mutta eivät muuta maksettavan pääoman määrää, joka määräytyy sen mukaan, mikä asunnon arvo oli velkajärjestelyn alkaessa.

Jos velallisella on vakuusvelan lisäksi tai pelkästään tavallista velkaa, kertaluonteisten suoritusten ohella lisääntyneet tulot käytetään yksinomaan tavallisten velkojen maksamiseen maksuohjelman ensimmäisten viiden vuoden aikana. Tämä seuraa siitä, että tulojen kasvu olisi kasvattanut tavallisten velkojen vähimmäiskertymää, jos se olisi ollut jo maksuohjelmaa laadittaessa tiedossa. Viiden vuoden kuluttua lisääntyneet tulot voidaan jakaa tavallisten ja vakuusvelkojien kesken samassa suhteessa kuin velallisen maksuvara jaetaan velkojien kesken maksuohjelman mukaan. Vähimmäiskertymä, joka lasketaan vain viiden vuoden ajanjakson perusteella, ei kuitenkaan enää kasva. Käytännössä se voi tulla lisäsuoritusten ansiosta maksetuksi vahvistettua maksuohjelmaa lyhyemmässä ajassa.

Kun tavallisten velkojen maksuohjelma päättyy, lisäsuoritukset lasketaan edellä mainituin tavoin vakuusvelkojan hyväksi. Velkojan kanssa voidaan luonnollisesti aina sopia siitä, onko velallisella ja missä määrin velvollisuutta maksaa velkojaan lisää. Jos asiasta ei sovita, määräykset maksuohjelmaan kirjataan edellä selostettuja periaatteita noudattaen.

Lisäsuoritusvelvollisuuden sisältö

Velallisen velvollisuus maksaa velkojilleen lisää maksukykynsä parantuessa on ollut yksi maksuohjelman muutosperuste velkajärjestelylaissa alusta lähtien. Tarkoituksena on koko ajan kuitenkin ollut, että vain ennakoimaton ja olennainen olosuhteinen muutos aiheuttaisi muutosperusteen eli lisäsuoritusvelvollisuuden. Tätä periaatteetta korostettiin entisestään 1.2.1997 voimaanastuneessa lakimuutoksessa, koska lainsäätäjän näkökulmasta tuomioistuimiin tuli liikaa muutoshakemuksia, joten muutoskynnystä haluttiin nostaa ja tehdä lisäsuoritusvelvollisuudesta mahdollisimman yksiselitteinen.

Alun perin lisäsuoritusvelvollisuutta koskeva pykälä oli muodossa ”velallisen muutos”, maksukyvyssä joten kaikki on tosiasialliset ohjelman vahvistamisen maksukykyyn jälkeen vaikuttaneet tapahtunut muutokset olennainen tuloissa, menoissa, elatusvelvollisuudessa ja muissa olosuhteissa huomioitiin. Myös lakimuutosta valmisteltaessa hallituksen esityksessä periaate ehdotettiin säilytettäväksi ennallaan, mutta lakivaliokunta yksiselitteisyyden ja lisätyön välttämiseksi muutti ehdotusta siten, että tulojen lisäksi vain asumisolosuhteista johtuva asumismenojen muutos huomioitaisiin: ”Velallisen maksukyvyn muuttumista voidaan sen vuoksi, pitää että olennaisena velallisen tulot vain, jos; kasvaneet velallisen tai välttämättömät maksukyky on menot parantunut velallisen asumisoloissa ja -kustannuksissa tapahtuneen muutoksen vuoksi alentuneet kalenterivuoden aikana vähintään asetuksella säädettävän markkamäärän”.

Maksuohjelman muutosperuste eli lisäsuoritusvelvollisuuteen johtava maksukyvyn parantuminen on erotettu maksuvaran laskemisesta. Vaikka velallisen todellinen maksuvara ei maksuohjelman aikana nousisi, hän voi joutua maksamaan velkojaan lisää, koska esimerkiksi seuraavia todellisia välttämättömien menojen nousua ei suoraan vähennetä tulojen lisääntymisestä maksukyvyn parantumista tarkasteltaessa:

•elatusvelvollisuuden nousua lapsiin tai .aviopuolisoon nähden, mikä voi johtua esimerkiksi perhekoon kasvamisesta, elatusmaksun nousemisesta tai puolison tulojen alentumisesta
•henkilökohtaisten menojen, kuten terveydenhuoltomenojen, nousua
•asumiskustannusten nousua, jos asumisolosuhteet eivät ole muuttuneet
•ennakoimattomia kertaluonteisia kustannuksia, kuten silmälasihankintoja, kodinkoneiden uusimista, asunnon korjauskustannuksia
•puolisoiden eroamisesta johtuvaa elinkustannusnormin kasvamista.

Lisääntyneet menot voivat pienentää lisäsuoritusvelvollisuutta vain, jos maksukyvyn heikentymisen muutosperuste täyttyy, mitä tarkastellaan jäljempänä. Joissakin tapauksissa kaavamainen lisäsuoritussäädös voi hyödyttää myös veIallista, kun hänen maksukykynsä todellisuudessa parantuu, mutta ei muutosperusteen tarkoittamalla tavalla. Tällaisia lisäsuoritusvelvollisuuteen johtamattomia tilanteita ovat esimerkiksi: elatusvelvollisuuden alentuminen, kun esimerkiksi puolison tulot nousevat, lapsi kykenee osittain tai kokonaan vastaamaan elatuksestaan, elatusapumaksut päättyvät henkilökohtaisten menojen, kuten terveydenhuoltomenojen tai työ- matkakustannusten, alentuminen asumismenot alentuvat, mutta asumisolosuhteet eivät muutu, yksinäisen henkilön elinkustannusnormi pienenee avio- tai avoliiton myötä.