admintemplate

Maksuohjelman pituudesta

Jos velallisen maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu maksuvaran puuttumisen vuoksi, maksuohjelma vahvistettaisiin viiden vuoden pituiseksi. Myös silloin, kun maksuohjelma on vahvistettu esteestä huolimatta, ohjelman kesto olisi viisi vuotta. Vain jos velalliselta puuttuu pysyvästi maksukyky, edellä mainittujen ohjelmien kesto voisi olla viittä vuotta lyhyempi. Maksukyky voi puuttua pysyvästi sairauden, iän tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Pääsääntö maksuohjelman kestosta

Hallituksen esityksen tavoitteena on edesauttaa ja nopeuttaa ylivelkaantuneiden henkilöiden palaamista takaisin yhteiskuntaan aktiivisiksi toimijoiksi. Tällä tavoitellaan velallisten taloudellisen tilanteen nykyistä nopeampaa normalisoitumista. Nopea taloudellisen tilanteen normalisoituminen on luonnollisesti velallisen edun mukaista, koska anteeksiannettavien velkojen määrä on yleensä huomattava ja maksuohjelman taloudelliset vaatimukset velalliselle ovat varsin tiukat ja toimeentulo on niukkaa maksuohjelman aikana. Tavoitteena on tukea työelämässä tai yritystoiminnassa olevien velallisten aktiivisuutta maksuohjelman ajan. Jo vuonna 2003 tehdyllä muutoksella pyrittiin lisäämään viittä vuotta lyhyempien ohjelmien määrää, mutta siinä ei ole onnistuttu toivotulla tavalla. Tämä esitys siis jatkaa aiempaa pyrkimystä.

Maksuohjelmien lyhentämisellä tavoitellaan myös säästöjä yhteiskunnalle. Säästöjä toivotaan saatavan velallisten aktivoitumisen kautta. Tavoitteena myös on, että maksuohjelmien erilaiseen hallinnointiin, kuten lisäsuoritusten laskemiseen, kuluvat talous- ja velkaneuvonnan resurssit voitaisiin kohdentaa akuutissa ongelmatilanteessa olevien velallisten auttamiseen. Lisäsuoritusjärjestelmää on tarkoitus arvioida kokonaisuudessaan seuraavassa uudistusvaiheessa.

Maksuohjelma voisi olla kolmea vuotta lyhyempi, jos se on kohtuullista ottaen huomioon velallisen olosuhteet, velkaantumisesta kulunut aika sekä se, miten ja missä määrin velallinen on suorittanut velkojaan ennen maksuohjelman vahvistamista tai suorittaa niitä omaisuuden rahaksimuutosta saatavilla varoilla. Nämä poikkeamisperusteet lähtökohtaisesta maksuohjelman kestosta ovat samat kuin voimassa olevassa laissa. Poikkeamisperusteet ovat yhä tarpeen muun muassa sitä tilannetta varten, että velallisen velkajärjestely on muutoksenhaun johdosta kestänyt huomattavan kauan ja velallinen on koko ajan omaehtoisesti tai ulosoton kautta suorittanut velkaansa.

Silloin, kun velallisen maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu maksuvaran puuttumisen vuoksi tai, kun velkajärjestely on myönnetty esteestä huolimatta, maksuohjelman kesto on viisi vuotta. Sen sijaan velkojille suorituksia kerryttävän maksuohjelman enimmäiskesto olisi kolme vuotta. Poikkeuksena olisi tilanne, jossa velallinen on saanut säilyttää asuntonsa. Tällöin tavallisten velkojen osalta maksuohjelma voisi olla enintään 10 vuoden pituinen, kuten nykyisinkin. Nykyiseen tapaan maksuohjelmaa voidaan jatkaa yksityisvelkojan hyväksi ja maksuohjelma voi jatkua enintään neljä kuukautta selvittäjän palkkion suorittamiseksi.

Esteestä ja maksuvaran puuttumisesta huolimatta vahvistetun ohjelman kesto

Velkajärjestelyn maksuohjelman pituuden tulee olla yleisesti hyväksyttävä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei velkajärjestely saa herättää laajamittaista epäoikeudenmukaisuuden tunnetta niiden velallisten keskuudessa, jotka pienestäkin maksuvarastaan hoitavat vapaaehtoisesti velvoitteensa. Järjestelmä ei saa myöskään suosia velallistahoa tavalla, joka houkuttelee holtittomaan luotonottoon ja laskemaan sen varaan, että velvoitteet hoituvat lyhyellä ja kevyellä maksuohjelmalla.

Yleiset velkajärjestelyn hyväksyttävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat puhuvat sen puolesta, että velkajärjestelyn estetilanteessa maksuohjelman pituus säilyisi viitenä vuotena. Jos siis velallinen on saanut velkajärjestelyn, vaikka velat ovat esimerkiksi rikosperusteisia tai velallinen on velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti, maksuohjelman kesto olisi viisi vuotta, kuten lähtökohtaisesti voimassa olevan lain mukaan. Poikkeuksena olisi pysyvä maksuvaran puuttuminen. Silloin esteestä huolimatta myönnetyn velkajärjestelyn maksuohjelma voisi olla viittä vuotta lyhyempi.

Myös silloin, kun velallisen maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu, järjestelmän yleinen hyväksyttävyys puoltaa sitä, että maksuohjelman kesto säilyy viitenä vuotena. Jos velallinen ei kykene maksamaan mitään tai vain vähäisenä pidettävän määrän, on perusteltua odottaa riittävän pitkä aika tilanteen mahdollista korjaantumista.

Velalliselle säädetään velkajärjestelylaissa myötävaikutusvelvollisuus. Sen mukaan velallisen tulee pyrkiä ylläpitämään maksukykyään ja ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin maksukykynsä parantamiseksi, joita häneltä kohtuudella voidaan edellyttää. Myös osa nollaohjelman saaneista velallisista maksaa lisäsuorituksia (hallituksen esitys 30/2006 vp laiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta).

Näin ollen, kun velallisen olosuhteet saattavat muuttua niin, että hän saakin myöhemmin maksuvaraa, ei ole perusteltua lyhentää nollaohjelmaa kolmeen vuoteen. Lyhyt maksuohjelma ilman maksuvaraa saattaa houkutella velallisen passiivisesti odottamaan ohjelman päättymistä. Tämän uudistuksen seuraavassa vaiheessa harkitaan, voisivatko myös ne velalliset, joille on vahvistettu maksuvaran puuttumisen vuoksi nollaohjelma, saada hyötyä kannustinjärjestelmistä. Eräs mahdollisuus on, että maksuohjelman kesto voisi lyhentyä, jos velallinen on työssä tai ryhtyy yrittäjäksi.

Oikeudenmukaisuussyyt puhuvat sen puolesta, että pysyvä maksuvaran puuttuminen on peruste vahvistaa viittä vuotta lyhempi maksuohjelma. Alarajaa ei olisi. Jos on selvää, ettei velallinen tule tulevaisuudessakaan esimerkiksi sairauden perusteella saamaan lainkaan maksuvaraa, maksuohjelmalla ja sen kestolla ei ole normaalia tehtävää. Tällöin myöskään velallisen myötävaikutusvelvollisuus tai olosuhteiden muutos ei tuota tulosta velkojille. Silloin maksuohjelman tarkoituksettomuus ja kohtuussyyt sallivat viittä vuotta lyhyemmän maksuohjelman vahvistamisen tilanteen mukaisesti.

Yksityisvelkojan kannalta saattaa olla hyvinkin merkityksellistä, että hänellä on mahdollisuus saada maksuohjelma jatkumaan enintään kahdella vuodella sen jälkeen, kun ohjelma on muiden velkojien osalta päättynyt. Esimerkiksi, jos rikoksentekijä saa velkajärjestelyn, asianomistajan kohdalla voi olla perusteltua saada korvaussaatavaa perityksi seitsemän vuoden ajan.

Maksuohjelman muuttaminen, kun kyseessä asunnonsäilytysohjelma

Asunnon arvo muuttuu

Asunnon arvon muutos ei voi vaikuttaa vakuusvelan määrään, koska se määräytyy aloittamishetkellä olleen vakuuden arvon mukaan. Vakuusvelan määrä ei voi nousta eikä laskea. Samoin arvon muutos ei voi vaikuttaa tavallisten velkojen vähimmäiskertymän määrään, vaikka sitä ei suoranaisesti laissa olekaan sidottu velkajärjestelyn alkamisajankohtaan. Eri asia on, jos asunnon arvon muutos tulee ajankohtaiseksi asunnon myynnin yhteydessä.

Vaasan HO 28.7.1997 nro 175, diaari S 97/517. Asunnon arvoa ei voitu maksuohjelman aikana alentaa, koska homesieni oli todettu aloittamisen jälkeen. Asunnon arvon muutos velkajärjestelyn alkamisen jälkeen ei ole seikka, joka voisi johtaa maksuohjelman muuttamiseen vakuusvelan osalta.

Asunnon arvo osoittautuu jälkikäteen toiseksi

Vakuuden arvon muuttaminen jälkikäteen voi tulla kysymykseen, mikäli voidaan osoittaa, että alkuperäinen arvio on perustunut seikkoihin, jotka ovat olleet jo silloin olemassa, mutta niistä ei ole tiedetty. Ilmenneellä seikalla tulee olla olennainen merkitys velkajärjestelyn kannalta. Muutosperusteeksi ei siis käy se, että jokin seikka on ollut tiedossa, mutta siihen ei ole syystä tai toisesta vedottu.

Vaasan HO 3.3.98 nro 244, diaari S 97/314 päätöksellä maksuohjelmaa muutettiin VJL 44.1 §:n 2. kohdan perusteella, koska velkajärjestelyn alkamisen jälkeen asunnossa oli todettu vesivahinko, joka laskee asunnon arvoa oleellisesti (kotivakuutus ei korvaa). Koska vahinko ja sen vaikutus arvoon näytettiin toteen sekä se, että vahinko on ollut jo olemassa aloittamishetkenä, maksuohjelmaa voitiin muuttaa.

Asunnon myynti ei onnistu

Mikäli varallisuuden myynti ei onnistu, voinee maksuohjelman muuttaminen olla mahdollista joko sillä perusteella, että on tapahtunut muutos olosuhteissa tai seikka ilmenee nyt.

Myynnin epäonnistumiseen voi olla useita syitä, kuten:
-arvo on arvioitu yläkanttiin tai laskusuhdanne
-varallisuudelle ei ole yksinkertaisesti ostajia
velallinen ei ole yhteistyöhalukas, jos myynti on annettu hänen tehtäväkseen
-velkoja tai selvittäjä on passiivinen myyntiyrityksissään
-myynnille ei ole määrätty ehdotonta takarajaa, mikä ei juuri pakota myymään

Muutosta voi hakea sekä velallinen että velkoja – myös toinen velkoja, jos se velkoja, jonka tehtäväksi myynti on osoitettu, on passiivinen. Muutoksen yhteydessä joko rahaksimuuttomääräyksiä muutetaan tai asunnon arvo määritellään poikkeuksellisesti alhaisemmaksi eli asunto voi jopa säilyä.

Yleinen korkotaso muuttuu

Maksuohjelman aikana yleinen korkotaso voi olennaisesti nousta, jolloin maksuohjelmassa vahvistettu korko ei enää turvaa nykyarvoa, mikäli korko on vahvistettu kiinteäksi. Toisekseen korkotaso voi myös laskea huomattavasti, jolloin vahvistettu kiinteä korko voi olla yli alkuperäisten ehtojen.

Oikeuskäytäntö ei ole nähtävästi täysin vakiintunut siltä osin, voidaanko yleistä korkotason muuttumista katsoa maksuohjelman muutosperusteeksi:

Kouvolan HO 18.3.98 nro 387, diaari S 97/421 päätöksen mukaisesti velallisille oli vahvistettu maksuohjelma, jossa kaikki velat tulevat maksetuiksi 10 prosentin korolla (sekä vakuus- että tavalliset velat). Kun yleinen korko- ja inflaatiotaso on olennaisesti laskenut, voitiin maksuohjelmaa muuttaa VJL 44.1 §:n 1. kohdan perusteella (eli muu merkityksellinen olosuhdemuutos).

Vaasan HO 14.4.1999 nro 366, diaari S 98/266. HO pysytti käräjäoikeuden seuraavan päätöksen:
Maksuohjelmaa ei ole siten tarkoitettu muutettavaksi sen johdosta, että yleinen korkotaso maksuohjelman keston aikana nousee tai laskee. Sellaista maksuohjelmaa ei voida vahvistaa, jossa vakuusvelan korkoa ei ole kiinteästi määrätty, koska tällöin maksuohjelman kesto jäisi epämääräiseksi. VJL 36 §:n1momentin 8 kohdan nojalla maksuohjelmassa tulee olla määrätty maksuohjelman kesto vakuusvelkojen osalta. Näin ollen vahvistettujen maksuohjelmien muuttamiseen ei ole lainmukaisia edellytyksiä.

Mikäli maksuohjelmaa muutetaan koron muuttumisen takia, muutoksen yhdessä on yleensä viisainta määrätä, että jatkossa korko on johonkin viitekorkoon sidottu tai päättää muista menettelytavoista, jos korko muuttuu olennaisesti uudelleen.

Autosta velkajärjestelyssä

Pääsääntöisesti velallinen voi säilyttää auton velkajärjestelyssä, jos sen katsotaan kuuluvan perusturvaan. Auton katsotaan kuuluvan perusturvaan, jos se on työväline, tai velallinen tarvitsee autoa toimeentulonsa turvaamiseksi. Tyypillisin tilanne on, jos verottaja on hyväksynyt työmatkakulut oman auton käytön mukaan, jolloin auton voidaan katsoa kuuluvan perusturvaan.

Velkajärjestelyissä auto voidaan katsoa kuuluvan perusturvaan myös silloin, kun verottaja ei myönnä vähennystä esimerkiksi velallisen sairauden takia hänen on vaikea liikkua julkisilla ajoneuvoilla.

Jos auton ei katsota kuuluvan perusturvaan tulee se myydä velkojen kattamiseksi paitsi, jos myynnistä ei kerry juurikaan varoja velkojen maksuun. Selvittäjä voi myös määrätä auton vaihdettavaksi halvempaan, jos auto on arvoltaan suuri.

Velallisen auton arvo on melko vähäinen ja ottaen huomioon, että myynnistä saadut varat tulee käyttää ensisijaisesti vakuusvelan maksamiseen ei ole oletettavaa, että muille velkojille syntyisi hyötyä auton realisoimisesta. Myöskään edullisempaan versioon vaihto ei tulle asiassa kyseeseen. Huomioon tulee ottaa maksuohjelmaehdotusta laadittaessa, että autosta aiheutuu kuukausittain kuluja.

Velkajärjestelylain 29 §: ”Jos velallisella on velkaa, josta hänen perusturvaansa kuuluva omaisuus on vakuutena, tulee velallisen maksuvarasta ensin osoittaa tarpeellinen osuus tällaista velkaa varten (vakuusvelkaosuus). Tämä vakuusvelkaosuus on määrättävä niin suureksi, että vähintään vakuusvelan nykyarvo tulee maksetuksi kohtuullisen ajan kuluessa. Ilman erityistä syytä tämä aika ei saa olla olennaisesti pitempi kuin jäljellä oleva alkuperäinen luottoaika.”

Edellä oleva tarkoittaa, että jos velallinen kykenee maksuvarallaan maksamaan vakuusvelkaosuuden, perusturvaan kuuluvaa omaisuutta ei saa määrätä myytäväksi.
Selvittäjä katsoo, että auto tulee hyväksyä perusturvaan kuuluvaksi ja näin ollen se voidaan säilyttää velkajärjestelyssä.

Auton kulut

Se seikka, että auton katsotaan kuuluvan perusturvaan ei tarkoita, että auton kulut hyväksytään velallisen menoiksi maksuohjelmassa.

Selvittäjä on tiedustellut velalliselta parkkimaksujen määrää ja velallinen on ilmoittanut työpaikkapysäköinnin määräksi 108€ per vuosi sekä kotiparkkipaikan kuluiksi 10€ per kuukausi. Selvittäjä katsoo, että vakiintuneen käytännön perusteella kyseiset maksut tulee hyväksyä velallisen menoiksi.

Oikeusministeriön asetus velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista yksityishenkilön velkajärjestelyssä 1.2 § perusteella velallisen tuloiksi luetaan myös saadut kilometrikorvaukset, kuitenkin samalla vähennyksenä otetaan huomioon ne välttämättömät kustannukset, jotka etuus on tarkoitettu kattamaan.

Saman asetuksen 4 § mukaan: ” Jos velallinen käyttää työmatkaansa omaa autoa, työmatkakustannukset voidaan ottaa huomioon samoin perustein kuin ne voidaan hyväksyä vähennykseksi verotuksessa.”

Koska velallisen saamat kilometrikorvaukset ovat euromääräisesti vähäiset sekä niiden määrä on erittäin vaikeasti ennakoitavissa, ehdotti selvittäjä, että nämä tulot jätetään maksuohjelman ulkopuolelle. Näistä ei kertyisi merkittävää tuloa velalliselle, koska kilometrikorvauksista otetaan huomioon myös auton kulut. Tällöin maksuvaraan vaikuttava nettosumma lienee pienehkö taikka vaikutusta ei ole lainkaan.

Velallisella on oikeus vähentää menoina auton käyttämisestä työmatkoihin aiheutuvat kulut. Muita kuluja kuin työmatkoista aiheutuvia kuluja ei voida huomioida maksuohjelmassa menoina. Työmatkojen osalta kulujen vähennys sisältyy maksuohjelmassa menopuolella olevaan paikallisliikenteen ylittäviin kustannuksiin.

Velkajärjestely on menettely, jossa velkojien saamisia leikataan yleensä rajusti, jotta velallinen saa lopulta velkajärjestelyn jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä velkojen suhteen. Velkajärjestelyssä tulee ottaa huomioon kaikkien osapuolien oikeudet eikä sellaisia kuluja voida sälyttää velkojien kannettavaksi, jotka eivät kuulu yleisiin elinkustannuksiin. Maksuvaralaskelman vähennykset ovat pääsääntöisesti vakioita, jotta maksuvaralaskelma olisi selkeä ja kaavamainen.

Asetuksen mukaisista euromääristä voidaan poiketa, jos, siihen on erityisiä perusteita. Tällaisia perusteita voivat olla erityisesti paikallisliikenteen maksun ylittävät työmatkakustannukset ja velallisen itse maksamat, tavanomaista suuremmat säännölliset terveydenhoitomenot tai poikkeuksellisen suuri kertaluonteinen sairaudesta aiheutuva meno.

Näin ollen laki, asetus tai oikeuskäytäntö ei anna perusteita hyväksyä velallisen ehdottamia kuluja kuten vakuutusmaksuja, ajoneuvoveroa taikka auton huoltovarausta. Näiden osalta selvittäjä katsoo, että niitä ei voida hyväksyä velkajärjestelyssä menoiksi.

Palvelun toiminta

Olemme yksityinen velkajärjestelypalvelu, jonka huippuammattilaiset hoitavat velkajärjestelyn hakemisen sinulle. Hakemuksen ja muun prosessin hoitavat lakimiehet, joilla on vuosien ja satojen velkajärjestelyjen kokemus.

Palvelumme toimii seuraavalla tavalla:

  1. Tarkistuta velkajärjestelyn hakemisen edellytykset lakimieheltä. Täytä lomake täällä: https://velkajarjestelyyn.fi/velkajaumlrjestelylomake.html
    Tämä palvelu maksaa 50 euroa.
  2. Mikäli edellytykset täyttyvät haetaan sinulle velkajärjestelyä eli lakimiehemme laativat sinulle velkajärjestelyhakemuksen.
    Tämä on maksullinen palvelu ja maksaa 700 euroa. Mikäli velkajärjestelyhakemus laaditaan, hyvitetään hinnassa mahdollinen velkajärjestelyn edellytysten arviointi (50 euroa).
  3. Velkaantumishistorian läpikäynti ja muutosehdotukset velkaantumishistoriaan 100 euroa.
  4. Mikäli velkojat vastustavat velkajärjestelyä, tulee hakijan (sinun) antaa lausuma siitä minkä takia velkajärjestely tulisi myöntää. Voit tehdä tämän itse
    Lakimiehemme voi antaa lausuman puolestasi, tämä maksaa 150 euroa
  5. Selvittäjä laatii maksuohjelmaehdotuksen, johon hakija (sinä) voi antaa kommentit. Voit tehdä tämän itse
    Lakimiehemme voi käydä maksuohjelman läpi ja kommentoida sitä puolestasi, tämä maksaa 50 euroa
  6. Olet velkajärjestelyssä ja lopulta pääset eroon kaikista veloistasi

    Huomioithan seuraavat asiat:
  • Tämä palvelu ei sisällä maksuohjelman laatimista (voit ostaa sen lisäpalveluna)
  • Velkajärjestelyhakemuksen laadinta kestää noin kaksi viikkoa, mikäli toimit tarkasti ohjeiden mukaan
  • Tämä palvelumuoto vaatii sinulta aktiivisuutta sekä ohjeiden noudattamista. Ohjeita noudattamalla asia on kuitenkin helposti hoidettavissa velallisen toimesta. 
  • Esimerkiksi velkaantumishistoria, joka on tärkein yksittäinen dokumentti velkajärjestelyhakemuksen hyväksymisen arvioinnissa, jää täysin velallisen itsensä laadittavaksi. Tarjoamme apukysymykset, joihin vastaamalla se tulee ”itsekseen kirjoitetuksi” ja pointteja mitä tulee painottaa sen kirjoittamisessa, mutta emme kirjoita tai muokkaa sitä velallisen kirjoituksen perusteella. Lisäpalveluna voit ostaa meidän kommentit, joilla avustamme sinua painottamaan niitä seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä velkajärjestelyyn pääsemisen kannalta.
  • Otathan huomioon, että 700€ pitää maksaa ennen toiminnan aloittamista ja muut mahdolliset kulut ennen vastausten antamista, joten on syytä varautua etukäteen, koko summan maksamiseen. Voitte toki myös itse hoitaa vastaamisen lausumiin ja maksuohjelmaan, jolloin näitä ei veloiteta teiltä.

    Maksuohjelman laatiminen lisäpalveluna
    Vaihtoehtona on, että hoidamme myös koko prosessin siten, että laadimme mukaan maksuohjelman, tämä nopeuttaa prosessia, mutta se myös maksaa enemmän, koska siinä on paljon lisätyötä. Mikäli olet kiinnostunut tästä voit lähettää sähköpostia osoitteeseen velkajarjestely (ät) uotilaw.fi, otsikolla Velkajärjestelyyn hakeminen maksuohjelman kanssa.

Korona ja velkajärjestely

Suomalaisten maksuvaikeudet ja velkakierteet alkavat usein yllättävistä tapahtumista. Koronaviruksen seurauksena aiheutuu ja on aiheutunut monille suomalaisille taloudellisia haasteita. Lomautukset ovat yleisiä sekä yksityisellä että julkisella puolella. Lyhyenkin aikaa kestävä lomautus saattaa vaikeuttaa merkittävästi laskujen maksua, ellei sukanvarressa ole ylimääräistä yllätysten varalle ole.

Kevät osoitti jo sen, miten merkittävästi koronavirus aiheutti vaikeuksia sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Vielä ei tiedetä, millaisia ja kuinka pitkään kestäviä talousvaikeuksia koronasta tulee. Monella suomalaisella on paljon eri luottoja ja lainoja useaan eri paikkaan ja pienikin notkahdus henkilön taloudellisessa tilanteessa saattaa ajaa henkilön maksuvaikeuksiin.

Keväällä monen suomalaisen talousasiat menivät solmuun ja lainoja ajautui ulosottoon. Moni pohtii tässä vaiheessa, että voisiko yksityishenkilön velkajärjestelyyn jo hakeutua tässä vaiheessa. Lähtökohtaisesti velkajärjestelyyn voidaan hakeutua siinä vaiheessa, kun velat ovat olleet vähintään vuoden verran ulosotossa. Toisaalta meillä ei ole vielä oikeuskäytäntöä liittyen siihen, että mikä vaikutus koronaviruksen aiheuttamaan maksukyvyttömyyteen on velkajärjestelyn saannin suhteen? Voisiko oikeuskäytäntö muovautua siten, että koronaviruksesta aiheutuneiden taloudellisten vaikeuksien ja maksukyvyttömyyden takia velkajärjestelyn voisi saada helpommin ilman, että ulosotossa olisi pitänyt ensin maksaa velkoja vähintään vuoden verran? Lähtökohtaisesti voitaisiin katsoa, että koronaviruksesta aiheutunut maksukyvyttömyys voisi olla sellainen yllättävä ja odottamaton seikka, jonka perusteella velkajärjestelyn saaminen nopeutuisi ja helpottuisi.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, miten oikeuskäytäntö kehittyy.

Velkajärjestelyn maksuvelvollisuus verrattuna ulosottoon

Velkoja voi hakea saatavansa pakkotäytäntöönpanoa ulosottoviranomaiselta yleensä vain, jos hänellä on lainsäädännössä määrätty ulosottoperuste (ulosottokaari 3 luku 1 §). Yksityisoikeudellisissa velkomuksissa on täytäntöönpanon perusteena tavallisesti tuomio, maksamismääräys taikka lainhakupäätös. Verot ja julkiset maksut saadaan periä ulosottoviranomaisen avulla ilman tuomiota tai päätöstä sen asiakirjan nojalla, joka osoittaa ne oikeaksi. Tämän ohella voidaan erinäiset muut velvoitteet, kuten useat vakuutusmaksut sekä sosiaalilautakunnan vahvistama elatusapusopimus, panna täytäntöön ulosoton avulla ilman eri tuomiota tai päätöstä.

Ulosotto on erillistäytäntöönpanoa. Kukin velkoja hakee erikseen saatavansa pakkotäytäntöönpanoa ulosottomieheltä. Tämä toteuttaa kunkin saatavan periaatteessa riippumatta velallisen muista velkojista. Usein samalla velallisella on tosin ulosotossa samaan aikaan monia velkoja. Kutakin saatavaa varten ulosmitataan niin paljon varoja kuin tarvitaan saatavan ja täytäntöönpanokulujen maksamiseen. Saatavat maksetaan ulosmitatuista varoista laissa säädetyn etuoikeusjärjestyksen mukaisesti.

Saatavien ulosotto on viranomaisen toimittamaa maksuvelvollisuuden täytäntöönpanemista pakolla silloin, kun velallinen ei ole muutoin täyttänyt velvoitettaan. Ulosotto käynnistyy velkojan aloitteesta ja siinä tähdätään ensi sijassa velkojan vaatimuksen toteuttamiseen. Vaikka ulosoton päätavoite on toteuttaa velkojan saamisvaatimus viranomaisen avulla, myös velallisen asemaa ja toimintamahdollisuuksia suojataan tiettyyn määrään asti. Ulosottomenettelyssä ei kuitenkaan voida puuttua täytäntöönpanoperusteen, esimerkiksi velkomistuomion, osoittamaan saatavan määrään.

Ulosotto aloitetaan tavallisesti velalliselle lähetetyllä kehoituksella maksaa saatava vapaaehtoisesti. Sitä varten annetaan lyhyt määräaika. Tavallisimmin ulosmittaus kohdistuu palkkaan tai eläkkeeseen, jos eläke on sellainen, johon ulosoton saa kohdistaa. Lain mukaan irtain omaisuus ulosmitataan ennen kiinteää omaisuutta. Irtaimesta omaisuudesta ulosmitataan viimeksi se, mitä velallinen tarvitsee elinkeinoaan varten tai muuten kipeimmin. Velallisella on myös oikeus osoittaa eräin edellytyksin tietty omaisuus ulosmitattavaksi. Velallisen ja hänen perheensä toimeentulon turvaamiseksi on siitä velallisen palkasta, joka verojen ennakonpidätyksen jälkeen kuuluisi maksaa velalliselle, jätettävä ulosmittaamatta kaksi kolmasosaa. Jos ulosmittauksen perusteena on elatusapu- tai vastaava velka, palkasta voidaan kuitenkin ulosmitata yhtä kolmannesta suurempikin osa.

Kaikissa tapauksissa velallisen on kuitenkin saatava palkasta käyttöönsä vähintään niin sanotun suojaosuuden mukainen rahamäärä. Sen suuruus riippuu velallisen elatusvelvollisuuden laajuudesta. Suojaosuus on sidottu elinkustannusindeksiin, jonka muutosten mukaan sitä tarkistetaan vuosittain.

Velallisen ja hänen perheensä toimeentuloa pyritään turvaamaan myös erottamisetua koskevilla säännöksillä. Ulosmittauksesta on erotettava tietyt velalliselle, tämän perheelle ja toimeentulolle tärkeät varallisuusesineet. Näihin kuuluvat muun muassa velalliselle ja tämän perheelle tarpeelliset vaatteet, välttämättömät huonekalut ja taloustarvikkeet, tarpeelliset työvälineet, oppi- ja ammattikirjat sekä yhden kuukauden elatukseen tarvittava rahamäärä, jos se katsotaan velallisen toimeentulolle välttämättömäksi.

Ulosottokäytännössä syntyy toisinaan tiettyä joustoa velallisen eduksi sen johdosta, että velkojan ja velallisen myötävaikutuksella laaditaan sopimus maksuaikataulusta ja sen mukana täytäntööpanon lykkääntymisestä. Maksuaikataulusta saatetaan sopia sen jälkeen, kun velallisen omaisuutta on ulosmitattu eikä velkoja vaadi omaisuuden myymistä niin kauan kuin velallinen noudattaa maksusopimusta.

Velkajärjestelyssä velalliselle lasketaan erillinen maksuvara, jossa otetaan huomioon hänen tulonsa sekä menonsa. Lopputulos on se mitä hän maksaa velkojille per kuukausi. Tämä voi olla myös negatiivinen, jolloin velkoja ei makseta ollenkaan (niin sanottu nollamaksuvara tai nollamaksuohjelma). Ulosotto ottaa huomioon suojaosuuden ja muut seikat kaavamaisesti, mutta velkajärjestelylaissa otetaan etenkin menot yksityiskohtaisemmin huomioon. Tällöin saattaa käydä niin, että velkajärjestelyssä ”kuukausierä” on suurempi kuin ulosoton kautta maksettaessa. Tämä aiheuttaa osalle sen, että he eivät halua hakeutua velkajärjestelyyn, koska ulosotossa pääsee halvemmalla. Näin se toki on, mutta velkajärjestelyssä on se hyvä puoli, että velallinen pääsee veloistaan kokonaan eroon ja jopa kolmessa vuodessa. Sen sijaan ulosotto jatkuu kauan, kunnes velat aikanaan vanhentuvat. 

Takaajan vastuu velkäjärjestelyssä

Allekirjoittaessaan takaussitoumuksen takaaja lupautuu vastuuseen toisen henkilön eli päävelallisen velan maksamisesta. Jos samassa velassa on kaksi tai useampia takaajia, he vastaavat velasta yhteisvastuullisesti. Lähtökohtana on, että kukin heistä vastaa koko velan suorittamisesta velkojalle, ellei muunlaisesta vastuunjaosta ole sovittu. Velkoja voi siis periä takausvelkaa keneltä tahansa takaajalta, joko vain yhdeltä tai heiltä kaikilta.

Milloin velkoja voi kääntyä takaajan puoleen?

Takauksia on kolmenlaisia. Takauslajista riippuen velkoja voi periä velkaa takaajalta eri tavoin:

1. Omavelkainen takaus on ankarin takauksen muoto, sillä takaaja vastaa velasta samoin kuin päävelallinen (eli kuten omasta velastaan). Velkoja voi periä velan takaajalta heti sen eräännyttyä.

2. Toissijaisessa takauksessa takaaja vastaa velasta vain, jollei suoritusta saada ensin päävelalliselta. Velan erääntymisen jälkeen velkaa täytyy periä ensin ainoastaan päävelalliselta. Takaajan puoleen voidaan kääntyä vasta sitten, kun päävelallinen on ensin todettu maksukyvyttömäksi esimerkiksi ulosotossa

3. Täytetakauksessa velan vakuutena on ensisijaisesti pantti. Takaajalta velkaa voidaan periä vasta sen jälkeen, kun velkoja on realisoinut pantin eikä pantti ole kattanut koko jäljellä olevaa velkaa. Esimerkiksi asuntolainoissa takaus on aina täytetakaus, jolloin asunto on ensin myytävä, ja siitä saadut rahat käytettävä lainan maksuun.

Takaajalla on takautumis- eli regressioikeus. Mitä se tarkoittaa?

Regressioikeus merkitsee sitä, että takaajalla on oikeus periä päävelalliselta se, mitä hän on takaajana joutunut tämän puolesta maksamaan velkojalle. Velassa voi olla useita takaajia. Takaajien keskinäinen vastuu on ns. pääluvun mukainen, jolloin takausvastuu jakautuu tasan kaikkien takaajien kesken. Jos yksi takaajista on kuitenkin maksanut enemmän kuin oman osuutensa, hänelle syntyy jälleen regressoikeus eli hän voi periä muilta takaajilta oman osuutensa ylimenevää summaa.

Takausvastuu päättyy kun päävelkakin päättyy

Takausvastuusta voi toisinaan vapautua sillä, että päävelka vanhentuu tai velkoja vapauttaa päävelallisen velasta. Poikkeuksena on kuitenkin tilanne, jossa päävelallinen on saanut yksityishenkilön velkajärjestelyn. Silloin takaajalle jää vastuu kaikesta siitä loppuvelasta, jota päävelallinen ei pystynyt maksuohjelmassaan maksamaan. Velkajärjestelyn johdosta myös takaajan takautumis- eli regressioikeus päävelallista kohtaan supistuu.

Yrityssaneerauksen aloittaminen velkajärjestelyn aikana

Jos velallinen on yksityinen elinkeinon- tai ammatinharjoittaja ia maksuohjelman aikana tehdään päätös velallista koskevan yrityssaneerausmenettelyn alkamisesta, maksuohjelma raukeaa.

Velat otetaan tämän jälkeen saneerausmenettelyssä sen suuruisina kuin ne olisivat olleet ilman velkajärjestelyä (maksuohjelman mukaisten suoritusten vähentämisen jälkeen).

Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä, että maksuohjelma ei saneerausmenettelystä huolimatta raukea, jos tähän on erityinen syy sen vuoksi, että pääosa maksuohjelman sisältyvistä veloista on ohjelman mukaisesti suoritettu. Tällainen tilanne voi olla, kun suurin osa velkojista on jo saanut ohjelman mukaiset suoritukset ja ohjelman mukainen kertymä on ollut suuri. Päätöksen raukeamisesta tekee tuomioistuin, jossa yrityksen saneeraus on vireillä.

Muiden elinkeinonharjoittajien (vastuunalaiset yhtiömiehet) osalta VJL:iin ei sisälly vastaavanlaista säännöstä, sillä heidän yksityistalouteensa liittyvät velkansa eivät kuulu yrityksen saneerausvelkoihin.

Hovioikeuden päätös koskien esteperustetta

Velkajärjestelyn myöntäminen yleisestä esteestä huolimatta 

Velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:ssä säädetystä esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velallisen toimet velkojen maksamiseksi, velkaantumisesta kulunut aika ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

Lain esitöiden mukaan velkajärjestelylain 10 a §:n soveltaminen perustuu aina kokonaisharkintaan. Kaikkien säännöksessä mainittujen seikkojen ei tarvitse puoltaa velkajärjestelyn myöntämistä. Joissain tilanteissa voi riittää, että yksi seikka puoltaa vahvasti velkajärjestelyn myöntämistä, kun taas toisissa saattaa usean puoltavan seikan lisäksi jokin merkittävä seikka olla voimakkaasti sitä vastaan ja estää velkajärjestelyn. Kysymys on aina tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta, jossa tuomioistuin punnitsee kunkin säännöksessä tarkoitetun osatekijän ja kokonaisarvion perusteella ratkaisee, onko velkajärjestelyn myöntämiselle painavia syitä (HE 83/2014 vp s. 56). Aikaisemmin voimassa olleen velkajärjestelylain 10 a §:n muuttamisella on tavoiteltu sitä, ettei velkajärjestelyn myöntäminen painavien syiden nojalla edellyttäisi, että velat olisivat huomattavan vanhoja. Jos velallinen olisi esimerkiksi pyrkinyt hyvittämään esteen vaikutusta tekemällä voitavansa velkojensa maksamiseksi, voitaisiin velkajärjestely myöntää, vaikka velat eivät olisi erityisen vanhoja (HE 83/2014 vp s. 55).

Painavien syiden arvioinnissa merkitystä voitaisiin antaa myös velkajärjestelyn esteen laadulle. Mitä pidemmän ajan velallinen on osoittanut vastuullisuuttaan taloudellisten asioidensa hoitamisessa, sitä painavampia syitä on velkajärjestelyn myöntämisen puolesta (HE 98/2002 vp s. 33-34).

Korkein oikeus on todennut ennakkopäätöksessään KKO 2011:76 (kohta 5), että painavien syiden arvioinnin kannalta keskeistä on se, millä tavoin velallinen on mahdollisuuksiensa puitteissa osoittanut ottavansa vastuun velkojensa hoitamisesta.
Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden päätöksen perustelut siitä, että velkajärjestelyn myöntämistä puoltaa sen merkitys velalliselle, ja että velkajärjestelyn myöntämisellä ei ole velkojien kannalta erityistä merkitystä varsinkin, kun otetaan huomioon velkajärjestelyssä velkojille tulevien suoritusten määrä. Hovioikeus katsoo, että velkaantumisesta kulunutta aikaa ei voida kokonaisuutena pitää velkajärjestelyn myöntämistä puoltavana seikkana, vaikka velkaantuminen on osaltaan tapahtunut jo vuonna 2015 ja vuonna 2017 otetuilla lainoilla on maksettu aikaisempia velkoja. Velkaantumisesta kulunut aika ei kuitenkaan puhu erityisesti velkajärjestelyn myöntämistä vastaan.

Hakija on kouluttautunut ammattiin, saanut vakituisen työpaikan ja hankkinut itselleen myös lisätyön. Hakija on lyhentänyt velkojaan merkittävällä tavalla sekä ulosotossa että vapaaehtoisesti. Hovioikeus toteaa, että Hakija on poikkeuksellisella tavalla osoittanut halua ja kykyä suoriutua veloistaan. Hakijan toimet velkojen maksamiseksi ovat jatkuneet niin pitkään, että kysymys ei ole vain väliaikaisesta vaiheesta. Toimien ajallista kestoa ei siten voida tässä tapauksessa pitää niiden merkittävyyttä vähentävänä seikkana. Hovioikeus arvioi, että velallisen toimet kokonaisuutena puoltavat erittäin vahvasti, eivätkä vain osittain, velkajärjestelyn myöntämistä asiassa.

Velkaantumiseen on osaltaan vaikuttanut lainojen helppo saatavuus. Uhkapelaamisen aiheuttamaa velkaantumista ja vanhojen lainojen maksamista uusilla lainoilla ei voida pitää hyväksyttävänä toimintana. Asiassa ei kuitenkaan ole viitteitä tarkoituksellisesta yli varojen elämisestä ja Hakija on kyennyt lopettamaan rahapelien pelaamisen. Hovioikeus katsoo, että esteperusteesta huolimatta velkaantuminen ei osoita erityisen suurta moitittavuutta.
Edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena arvostellen hovioikeus päätyy siihen, että asiassa on velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä myöntää velkajärjestely esteestä huolimatta. Maksuohjelman vahvistaminen käy soveliaimmin käräjäoikeudessa.

Hovioikeuden päätöslauselma:

Käräjäoikeuden päätös kumotaan. Hovioikeus määrää Hakijan velkajärjestelyn aloitettavaksi.

Asia palautetaan Satakunnan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen. Velkajärjestelyn oikeusvaikutukset alkavat tämän päätöksen antamispäivänä kello 8.00.”

Ottamatta kantaa asian käsittelyyn käräjäoikeudessa näyttää siltä, että velkajärjestelyhakemuksen yhteydessä ei ole riittävällä tavalla argumentoitu painavien vastasyiden olemassaolosta ja siten asia on jouduttu viemään hovioikeuteen. Käräjäoikeuksissa on erittäin suuria laatueroja sen suhteen, mikä on yksittäisen käräjätuomarin tietotaso sekä kiinnostus velkajärjestelyasioissa. Tämän takia on kriittisen tärkeää, että velallisen avustaja, oli se yksityinen tai talous- ja velkaneuvoja, purkaa hakemuksen perusteet riittävästi osiin sekä vetoaa oikeisiin ennakkopäätöksiin, jotta käräjäoikeudella on mahdollisuus tehdä päätös hyvin argumentoitujen väitteiden perusteella.

Omistusasunnon säilyttäminen velkajärjestelyssä sekä lisäsuoritusvelvollisuus

Jos velallinen on säilyttänyt velkajärjestelyssä omistusasuntonsa, on lisäsuoritusten kohdentaminen velkojille monimutkaisempi kysymys. Nykyisin kertaluonteiset varojen lisäykset koituvat ensi vaiheessa tavallisten velkojen hyväksi, mikä seuraa siitä, että vakuusvelkojien osalta ohjelma perustuu pelkästään velallisen tuloihin. Kun tavallisten velkojen maksuohjelma päättyy, kertaluonteisetkin suoritukset tulevat vakuusvelkojan hyväksi. Velallisen tulojen kasvuun perustuvat lisäsuoritukset voivat hyödyttää vakuusvelkojaa aikaisemminkin. Jos velallisella on vain vakuusvelkaa, lisäsuoritukset voivat johtaa maksuaikataulun lyhenemiseen tai vakuusvelan ehtojen uudelleen järjestelemiseen. Enimmillään muutokset voivat johtaa alkuperäisten maksuehtojen palautumiseen, mutta eivät muuta maksettavan pääoman määrää, joka määräytyy sen mukaan, mikä asunnon arvo oli velkajärjestelyn alkaessa.

Jos velallisella on vakuusvelan lisäksi tai pelkästään tavallista velkaa, kertaluonteisten suoritusten ohella lisääntyneet tulot käytetään yksinomaan tavallisten velkojen maksamiseen maksuohjelman ensimmäisten viiden vuoden aikana. Tämä seuraa siitä, että tulojen kasvu olisi kasvattanut tavallisten velkojen vähimmäiskertymää, jos se olisi ollut jo maksuohjelmaa laadittaessa tiedossa. Viiden vuoden kuluttua lisääntyneet tulot voidaan jakaa tavallisten ja vakuusvelkojien kesken samassa suhteessa kuin velallisen maksuvara jaetaan velkojien kesken maksuohjelman mukaan. Vähimmäiskertymä, joka lasketaan vain viiden vuoden ajanjakson perusteella, ei kuitenkaan enää kasva. Käytännössä se voi tulla lisäsuoritusten ansiosta maksetuksi vahvistettua maksuohjelmaa lyhyemmässä ajassa.

Kun tavallisten velkojen maksuohjelma päättyy, lisäsuoritukset lasketaan edellä mainituin tavoin vakuusvelkojan hyväksi. Velkojan kanssa voidaan luonnollisesti aina sopia siitä, onko velallisella ja missä määrin velvollisuutta maksaa velkojaan lisää. Jos asiasta ei sovita, määräykset maksuohjelmaan kirjataan edellä selostettuja periaatteita noudattaen.

Lisäsuoritusvelvollisuuden sisältö

Velallisen velvollisuus maksaa velkojilleen lisää maksukykynsä parantuessa on ollut yksi maksuohjelman muutosperuste velkajärjestelylaissa alusta lähtien. Tarkoituksena on koko ajan kuitenkin ollut, että vain ennakoimaton ja olennainen olosuhteinen muutos aiheuttaisi muutosperusteen eli lisäsuoritusvelvollisuuden. Tätä periaatteetta korostettiin entisestään 1.2.1997 voimaanastuneessa lakimuutoksessa, koska lainsäätäjän näkökulmasta tuomioistuimiin tuli liikaa muutoshakemuksia, joten muutoskynnystä haluttiin nostaa ja tehdä lisäsuoritusvelvollisuudesta mahdollisimman yksiselitteinen.

Alun perin lisäsuoritusvelvollisuutta koskeva pykälä oli muodossa ”velallisen muutos”, maksukyvyssä joten kaikki on tosiasialliset ohjelman vahvistamisen maksukykyyn jälkeen vaikuttaneet tapahtunut muutokset olennainen tuloissa, menoissa, elatusvelvollisuudessa ja muissa olosuhteissa huomioitiin. Myös lakimuutosta valmisteltaessa hallituksen esityksessä periaate ehdotettiin säilytettäväksi ennallaan, mutta lakivaliokunta yksiselitteisyyden ja lisätyön välttämiseksi muutti ehdotusta siten, että tulojen lisäksi vain asumisolosuhteista johtuva asumismenojen muutos huomioitaisiin: ”Velallisen maksukyvyn muuttumista voidaan sen vuoksi, pitää että olennaisena velallisen tulot vain, jos; kasvaneet velallisen tai välttämättömät maksukyky on menot parantunut velallisen asumisoloissa ja -kustannuksissa tapahtuneen muutoksen vuoksi alentuneet kalenterivuoden aikana vähintään asetuksella säädettävän markkamäärän”.

Maksuohjelman muutosperuste eli lisäsuoritusvelvollisuuteen johtava maksukyvyn parantuminen on erotettu maksuvaran laskemisesta. Vaikka velallisen todellinen maksuvara ei maksuohjelman aikana nousisi, hän voi joutua maksamaan velkojaan lisää, koska esimerkiksi seuraavia todellisia välttämättömien menojen nousua ei suoraan vähennetä tulojen lisääntymisestä maksukyvyn parantumista tarkasteltaessa:

•elatusvelvollisuuden nousua lapsiin tai .aviopuolisoon nähden, mikä voi johtua esimerkiksi perhekoon kasvamisesta, elatusmaksun nousemisesta tai puolison tulojen alentumisesta
•henkilökohtaisten menojen, kuten terveydenhuoltomenojen, nousua
•asumiskustannusten nousua, jos asumisolosuhteet eivät ole muuttuneet
•ennakoimattomia kertaluonteisia kustannuksia, kuten silmälasihankintoja, kodinkoneiden uusimista, asunnon korjauskustannuksia
•puolisoiden eroamisesta johtuvaa elinkustannusnormin kasvamista.

Lisääntyneet menot voivat pienentää lisäsuoritusvelvollisuutta vain, jos maksukyvyn heikentymisen muutosperuste täyttyy, mitä tarkastellaan jäljempänä. Joissakin tapauksissa kaavamainen lisäsuoritussäädös voi hyödyttää myös veIallista, kun hänen maksukykynsä todellisuudessa parantuu, mutta ei muutosperusteen tarkoittamalla tavalla. Tällaisia lisäsuoritusvelvollisuuteen johtamattomia tilanteita ovat esimerkiksi: elatusvelvollisuuden alentuminen, kun esimerkiksi puolison tulot nousevat, lapsi kykenee osittain tai kokonaan vastaamaan elatuksestaan, elatusapumaksut päättyvät henkilökohtaisten menojen, kuten terveydenhuoltomenojen tai työ- matkakustannusten, alentuminen asumismenot alentuvat, mutta asumisolosuhteet eivät muutu, yksinäisen henkilön elinkustannusnormi pienenee avio- tai avoliiton myötä.