Autosta velkajärjestelyssä

Pääsääntöisesti velallinen voi säilyttää auton velkajärjestelyssä, jos sen katsotaan kuuluvan perusturvaan. Auton katsotaan kuuluvan perusturvaan, jos se on työväline, tai velallinen tarvitsee autoa toimeentulonsa turvaamiseksi. Tyypillisin tilanne on, jos verottaja on hyväksynyt työmatkakulut oman auton käytön mukaan, jolloin auton voidaan katsoa kuuluvan perusturvaan.

Velkajärjestelyissä auto voidaan katsoa kuuluvan perusturvaan myös silloin, kun verottaja ei myönnä vähennystä esimerkiksi velallisen sairauden takia hänen on vaikea liikkua julkisilla ajoneuvoilla.

Jos auton ei katsota kuuluvan perusturvaan tulee se myydä velkojen kattamiseksi paitsi, jos myynnistä ei kerry juurikaan varoja velkojen maksuun. Selvittäjä voi myös määrätä auton vaihdettavaksi halvempaan, jos auto on arvoltaan suuri.

Velallisen auton arvo on melko vähäinen ja ottaen huomioon, että myynnistä saadut varat tulee käyttää ensisijaisesti vakuusvelan maksamiseen ei ole oletettavaa, että muille velkojille syntyisi hyötyä auton realisoimisesta. Myöskään edullisempaan versioon vaihto ei tulle asiassa kyseeseen. Huomioon tulee ottaa maksuohjelmaehdotusta laadittaessa, että autosta aiheutuu kuukausittain kuluja.

Velkajärjestelylain 29 §: ”Jos velallisella on velkaa, josta hänen perusturvaansa kuuluva omaisuus on vakuutena, tulee velallisen maksuvarasta ensin osoittaa tarpeellinen osuus tällaista velkaa varten (vakuusvelkaosuus). Tämä vakuusvelkaosuus on määrättävä niin suureksi, että vähintään vakuusvelan nykyarvo tulee maksetuksi kohtuullisen ajan kuluessa. Ilman erityistä syytä tämä aika ei saa olla olennaisesti pitempi kuin jäljellä oleva alkuperäinen luottoaika.”

Edellä oleva tarkoittaa, että jos velallinen kykenee maksuvarallaan maksamaan vakuusvelkaosuuden, perusturvaan kuuluvaa omaisuutta ei saa määrätä myytäväksi.
Selvittäjä katsoo, että auto tulee hyväksyä perusturvaan kuuluvaksi ja näin ollen se voidaan säilyttää velkajärjestelyssä.

Auton kulut

Se seikka, että auton katsotaan kuuluvan perusturvaan ei tarkoita, että auton kulut hyväksytään velallisen menoiksi maksuohjelmassa.

Selvittäjä on tiedustellut velalliselta parkkimaksujen määrää ja velallinen on ilmoittanut työpaikkapysäköinnin määräksi 108€ per vuosi sekä kotiparkkipaikan kuluiksi 10€ per kuukausi. Selvittäjä katsoo, että vakiintuneen käytännön perusteella kyseiset maksut tulee hyväksyä velallisen menoiksi.

Oikeusministeriön asetus velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista yksityishenkilön velkajärjestelyssä 1.2 § perusteella velallisen tuloiksi luetaan myös saadut kilometrikorvaukset, kuitenkin samalla vähennyksenä otetaan huomioon ne välttämättömät kustannukset, jotka etuus on tarkoitettu kattamaan.

Saman asetuksen 4 § mukaan: ” Jos velallinen käyttää työmatkaansa omaa autoa, työmatkakustannukset voidaan ottaa huomioon samoin perustein kuin ne voidaan hyväksyä vähennykseksi verotuksessa.”

Koska velallisen saamat kilometrikorvaukset ovat euromääräisesti vähäiset sekä niiden määrä on erittäin vaikeasti ennakoitavissa, ehdotti selvittäjä, että nämä tulot jätetään maksuohjelman ulkopuolelle. Näistä ei kertyisi merkittävää tuloa velalliselle, koska kilometrikorvauksista otetaan huomioon myös auton kulut. Tällöin maksuvaraan vaikuttava nettosumma lienee pienehkö taikka vaikutusta ei ole lainkaan.

Velallisella on oikeus vähentää menoina auton käyttämisestä työmatkoihin aiheutuvat kulut. Muita kuluja kuin työmatkoista aiheutuvia kuluja ei voida huomioida maksuohjelmassa menoina. Työmatkojen osalta kulujen vähennys sisältyy maksuohjelmassa menopuolella olevaan paikallisliikenteen ylittäviin kustannuksiin.

Velkajärjestely on menettely, jossa velkojien saamisia leikataan yleensä rajusti, jotta velallinen saa lopulta velkajärjestelyn jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä velkojen suhteen. Velkajärjestelyssä tulee ottaa huomioon kaikkien osapuolien oikeudet eikä sellaisia kuluja voida sälyttää velkojien kannettavaksi, jotka eivät kuulu yleisiin elinkustannuksiin. Maksuvaralaskelman vähennykset ovat pääsääntöisesti vakioita, jotta maksuvaralaskelma olisi selkeä ja kaavamainen.

Asetuksen mukaisista euromääristä voidaan poiketa, jos, siihen on erityisiä perusteita. Tällaisia perusteita voivat olla erityisesti paikallisliikenteen maksun ylittävät työmatkakustannukset ja velallisen itse maksamat, tavanomaista suuremmat säännölliset terveydenhoitomenot tai poikkeuksellisen suuri kertaluonteinen sairaudesta aiheutuva meno.

Näin ollen laki, asetus tai oikeuskäytäntö ei anna perusteita hyväksyä velallisen ehdottamia kuluja kuten vakuutusmaksuja, ajoneuvoveroa taikka auton huoltovarausta. Näiden osalta selvittäjä katsoo, että niitä ei voida hyväksyä velkajärjestelyssä menoiksi.

Scroll to Top