Oikeustapauskommentti KKO:2016:75

Velallinen oli ollut jäsenenä viimeksi WinCapita-nimellä toimineessa klubissa, jonka toimintaa johtanut henkilö oli tuomittu rikoksesta. A ei ollut osallistunut rikolliseen toimintaan, mutta hän oli saanut sen johdosta taloudellista hyötyä, joka hänet oli tuomittu menettämään valtiolle.

Velallinen haki yksityishenkilön velkajärjestelyä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että toisen henkilön tekemästä rikoksesta aiheutuva maksuvelvollisuus ei ollut sellaista velkaa, jota yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettu esteperuste koskisi. A oli käräjäoikeudessa pyytänyt, että hänelle myönnettäisiin velkajärjestely.

A:n velkoja, Oikeusrekisterikeskus, oli vastustanut hakemusta, koska sille oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukainen este. A:n ainoa velka oli rikoksen perusteella määrätty maksuvelvollisuus. Velkajärjestelylle oli lisäksi saman pykälän 7 kohdan mukainen este, sillä A:n velkaantumiseen johtaneita toimia voitiin kokonaisuutena arvostellen pitää piittaamattomina ja vastuuttomina. Velkajärjestelyn myöntämiselle ei ollut myöskään painavia syitä.

Velkajärjestelyn esteestä käräjäoikeus totesi, että velkajärjestelylain 10 §:n 1 kohdan mukaista estettä perustellaan nykyisen ja sitä edeltävän säännöksen esitöissä juuri rikoksesta ilmenevällä velallisen moitittavalla menettelyllä. Lisäksi velkajärjestelyn esteperusteet liittyivät lähtökohtaisesti siihen, miten velallinen oli velkaantunut tai siihen, miten velallinen oli menetellyt velallisena. Toisaalta aikaisemmassa laissa esteperuste oli selvästi kytketty velallisen omaan menettelyyn, kun taas nykyisen säännöksen sanamuodon mukaan esteperuste oli kytketty velallisen maksuvelvollisuuden perusteeseen. Uuden lain esitöissä ei ollut lausuttu siitä, oliko säännöstä ollut tarkoitus muuttaa tämän seikan osalta. Muutoksen tarkoituksena oli esitöiden mukaan ollut kuitenkin se, että velkajärjestely voisi tulla kysymykseen entistä harvemmin silloin, kun velallisella oli rikokseen perustuvaa velkaa. Nyt käsiteltävä tilanne oli hyvin poikkeuksellinen sen osalta, että rikoksesta oli hyötynyt muu kuin rikoksen toteuttanut.

Käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja katsoi, että velkajärjestelyn myöntämiselle oli sanotun lainkohdan mukainen este eikä asiassa ollut tuossa vaiheessa painavia syitä «velkajärjestelyn» myöntämiseksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

1. Käräjäoikeudessa on lainvoimaisesti todettu, että A on maksukyvytön ja velkajärjestelyyn on painavat perusteet. A ei käräjäoikeuden mukaan kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään niin, että hän voisi selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista. A ei ole päässyt sovintoratkaisuun velkojansa kanssa. Yleiset velkajärjestelyn edellytykset näin ollen täyttyivät.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n velkajärjestelylle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukainen esteJos velkajärjestelyn myöntämiselle katsotaan olevan este, asiassa on sen jälkeen ratkaistava, onko velkajärjestelylle painavia syitä esteestä huolimatta.

Yllä olevat kohdat kuvaavat hyvin sitä, miten tuomioistuin harkitsee velkajärjestelyn myöntämisen edellytyksiä. Ensiksi tulee todeta, että hakija on nimenomaisesti maksukyvytön. Tämä on velkajärjestelyn ehdoton edellytys eikä velkajärjestelyä voida myöntää ilman, että hakija on maksukyvytön.

Maksukyvyttömyyden toteamisen jälkeen tutkitaan, onko velkajärjestelylle esteperuste. Tämä tulee käytännössä eteen vain, kun velkoja ottaa asian esiin tuomioistuimessa. Jos estettä ei ole voidaan velkajärjestely myöntää. Jos este on olemassa, tutkitaan tämän jälkeen, että onko esteellä painavia (vasta) syitä, jos on, voidaan velkajärjestely myöntää.

4. Velkajärjestelylain 10 §:n 1 kohdassa säädetään, että jollei 10 a §:stä muuta johdu, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos velalliselle on määrätty rikoksen perusteella maksuvelvollisuus eikä velkajärjestelyn myöntämistä voida pitää perusteltuna velan määrä, rikoksen laatu, vahingon kärsineen asema ja muut seikat huomioon ottaen.
Tämä on siis esteperuste ja velkajärjestelyä ei voida myöntää. Tämä kohta kuitenkin kumoutuu, mikäli on edellä mainittuja vastaperusteita velkajärjestelyn myöntämiselle.

5. Voimassa olevaa säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että pykälän 1 kohtaa on ehdotuksessa tarkistettu niin, että velkajärjestely voisi tulla kysymykseen nykyistä harvemmin silloin, kun velallisella on rikokseen perustuvaa velkaa. Ehdotuksen mukaan velkajärjestely voitaisiin evätä, jos järjestelyn myöntämistä ei voida pitää perusteltuna rikoksen perusteella maksettavaksi määrättyjen velkojen järjestelemiseksi ottaen huomioon velan määrä, rikoksen laatu, vahingonkärsineen asema ja muut seikat. Tahallisten rikosten lisäksi eräät tuottamukselliset rikokset voivat osoittaa velallisessa vastaavanlaista moitittavaa käyttäytymistä, jonka perusteella aiheutuneiden velkojen järjestelemiseksi velkajärjestelyä ei tulisi yleisen yhteiskuntamoraalin ylläpitämisen vuoksi voida myöntää (HE 180/1996 vp s. 33).

6. Velkajärjestelylain 10 §:n 2 kohtaa on muutettu 1.1.2015 lukien. Muutosta koskevassa hallituksen esityksessä todetaan, että pykälän 1 kohta koskee tilanteita, joissa velkajärjestely estyy rikoksen perusteella määrätyn maksuvelvollisuuden vuoksi. Tällöin velallinen on jo tuomittu rikoksesta ja hänelle on määrätty rikoksen perusteella maksuvelvollisuus. Velkajärjestelyn estettä ei muodosta itse rikos, vaan siitä aiheutuva maksuvelvollisuus (HE 83/2014 vp s. 52).

7. Korkein oikeus toteaa, että voimassa olevan velkajärjestelylain 10 §:n 1 kohdan sanamuotoa voidaan tulkita niin, että myös toisen henkilön tekemästä rikoksesta johtuva maksuvelvollisuus voisi estää velkajärjestelyn. Tätä tulkintaa puoltaa se 10 §:n taustalla oleva tarkoitus, ettei velkajärjestelyä myönnetä henkilöille, joiden velkaantumiseen liittyy yleisen yhteiskunta- ja maksumoraalin kannalta kielteisiä piirteitä.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset:

1. Näin ollen Korkein oikeus tulkitsee kyseistä säännöstä siten, että velallisen maksuvelvollisuuden on täytynyt johtua nimenomaan velallisen itsensä rikollisesta menettelystä, jotta 1 kohdan esteperustetta voidaan soveltaa.

2. Asiassa on riidatonta, että A:n velkajärjestelyhakemuksessa tarkoitettu velka ei ole johtunut hänen omasta rikollisesta menettelystään. Korkein oikeus katsoo, ettei velkajärjestelylle ole siten 10 §:n 1 kohdan mukaista estettä. Näin ollen ja kun Korkeimmassa oikeudessa ei ole enää kysymys muista pykälässä mainituista velkajärjestelyn esteistä, asiassa ei ole tarvetta lausua siitä, onko A esittänyt painavia syitä velkajärjestelylle esteestä huolimatta.

3. Asiassa on riidatonta, että velkajärjestelyn yleiset edellytykset täyttyvät. Kun esteitä sille ei ole, A:lle on myönnettävä velkajärjestely. Velkajärjestelyn aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.

Korkein oikeus on siis tulkinnut vastoin alempia oikeuksia, että esteperustetta ei sovelleta, mikäli hakija ei itse ole tehnyt rikosta, josta velka on aiheutunut.

Lähde: Edilex ja KKO.fi